Yksilön vastuuta vai yhteisvastuuta?

”Yksilön vastuusta itsestään” on nyt hoettu pari vuosikymmentä. Tulokset ovat nyt nähtävissä. Ajatus sinällään hyvä, mutta kun sen vastuun itsestään joutuu ottamaan kaikki, kovassa ja karussa markkinataloutta korostavassa yhteiskunnassa. Vastuut saavat lapset, nuoret, sairaat, vammautuneet ja vanhukset. Tätä listaa voi jatkaa, olemmehan vastuussa itsestämme riippumatta siitä missä elämän tilanteessa olemme. Yksilön vastuuseen kuuluu kiinteästi kilpaileminen ja kilpailukyvystä huolehtiminen. Tätä korostetaan tuloksellisuus- ja tuottavuushakuisesti työelämässä, koulussa ja yhteiskunnassa. Kaikki eivät sitä vastuutaan jaksa tai kykene kantamaan ja ottamaan. Heikot sortuvat ja syrjäytyvät. Lieveilmiöinä sitten muun muassa kasvava kiusaamiskulttuuri, koska se oma paha olo pitää purkaa joihinkin sillä ”jokainen pitäköön huolen itsestään”. Ovatko jo kouluelämässä huonosti menehtyneet syrjäytymässä elämän kaikilta osa-alueilta. Kiusaaminen saattaa olla hätähuuto tästä, vaikka se ei olekaan hyväksyttävää ampumistapauksista puhumatta.

Lähimmäisen rakkaus, erilaisuuden hyväksyminen, lähimmäisestä huolehtiminen, yhteisöllisyyden korostaminen yksilökeskeisyyden sijaan ovat arvoja, jotka kantavat elämässä. Olemme maailman lapsia. Meidän tulisi vanhempina ottaa ja opettaa lapsillemme sen mukaisia arvoja. Meidän on annettava mahdollisuus menestyneille, mutta huolehdittava niistä ja tuettava niitä, jotka eivät ole niitä. Sosioekonomisella taustalla on valitettavasti jo vaikutusta siihen kumpaan joukkoon kuulut. Voivatko kaikki tulla kultamitali kaulassa maaliin? Eivät voi, sillä jonkun on oltava viimeinen. Siinä missä me vanhemmat pelkäsimme ydinsotaa, nuoret ja lapset pelkäävät nyt luontokatastrofia, maapallon tuhoutumista.

Materialismi ei ole ihmisen tärkein mitta. Kaikilla ei ole varaa parhaaseen puhelimeen tai vaatteisiin. Kiusaammeko heitä siksi, että he ovat varattomia? Varattomat kuuluvat yhteisöömme, joista meidän on huolehdittava. Yhä tärkeämpi arvo on luonto, josta meidän tulee huolehtia ja ottaa vastuu. Itsekkyyteen ei ole varaa. Mikäli emme muuta omia ja lapsiemme arvoja, ei kiusaaminen ja itsekeskeiset tavat lopu. Paljon puhuttu, että syrjäytyminen ja itsekkyys vaan kasvavat. Syrjäytyminen ja omahyväiset itsekkäät arvot ja suvaitsemattomuus ovat kumpikin kiusaamisen ja väkivallan lähteitä, jotka tulee kitkeä pois. Lähimmäisistä huolehtiminen opitaan kotona. Valitettavasti jätämme lapsemme liian usein yksin. Suurin huomio on kiinnitettävä kiusattuihin, koska kukaan ei ansaitse tulla kiusatuksi. Ottakaamme kiusattu ja kiusaaminen huomion kohteeksi, eikä ohiteta sitä. Rakkaus ja välittäminen ovat tunteista voimakkaimpia ja elämää ylläpitäviä. Välittämistä kaipaavat niin kiusattu kuin kiusaaja. Ole rohkea olemalla myös ystävä kiusaajalle!

Suomalaisten arvot näyttävät koventuneen. Suvaitsemattomuus kohdistuu kansainvälisyyteen, kaksikielisyyteen, monikulttuurisuuteen, erilaisuuteen ja maahanmuuttoon. Vaikka yhteisöllisyys, huolenpito ja välittäminen ovat keskeisiä asioita, joita kotikunnalta kaivataan, suvaitsevaisuus ja tasa-arvo eivät siihen näytä kuuluvan. STTK:n pääsihteeri Leila Kostiainen mukaan kun julkisuudessa keskustellaan leikkauksista, lisää se tunnetta niukkuudesta. Tämä nostaa osaltaan esille suvaitsemattomuutta.

Turvattomuutta kokevat nuoret, työmarkkinoiden epävarmuutta kokevat työntekijät, työmarkkinoilta pudonneet työttömät ja vähäosaiset sekä yksinäisyyttä potevat ja huolenpitoa kaipaavat vanhukset. Suomalaisessa yhteiskunnassa perhekeskeisyys ei ole siinä mitassa kuin Etelä-Euroopassa. Tämä aiheuttaa turvattomuutta ja ajattelua, että jokainen pitäköön huolen itsestään. Perheen hajautuminen tuo omat vaikuttimet asiaan.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n suorittaman kuntakyselyn perusteella suomalaisille tärkeintä oman kunnan toiminnan kannalta ovat toimivat terveyspalvelut. Niiden jälkeen sosiaalipalveluita pidettiin toiseksi tärkeimpinä palveluina, todetaan STTK:n kuntakyselyssä.

Terveys- ja sosiaalipalveluiden lisäksi tärkeimmiksi asioiksi oman kunnan kannalta nousivat turvallisuus sekä nuorten- ja vanhustenpalvelut. Turvallisuuden ja turvallisuuden tunteen säilyttämiseksi näistä on yhteiskunnassa pidettävä kiinni. Nettikeskustelussa, nettipalvelut on otettava turvallisuuden ja turvallisuuden tunteen työvälineiksi. Tätä tulee vaatimaan jo kestävyysvajeesta huolehtiminen ikärakenteen muuttuessa epäedulliseksi ja elintasosairauksien kuten diabeteksen kasvaessa räjähdysmäisesti.

Erilaiset mielenterveysongelmat sekä lääke- ja päihderiippuvuudet ovat lisääntyneet erityisesti nuorilla. Ruokahäiriöiden ja peliriippuvuuksien lisääntyminen kertovat myös pahasta olosta. Tänä aikana näyttää myös usein puuttuvan epäonnistumisen taito. Epäonnistuminen on jokaisen elämään kuuluva asia. Ihminen ei opi epäonnistumaan kuin epäonnistumalla ja onnistuu usein vain epäonnistumisen kautta. Sen on vaan saatava tapahtua tässä onnistujia arvostavassa maailmassa. Pitäkäämme myös nuorista huolta.

Markku Pietikäinen
Vanhempi rajavartija
21 v. päätoiminen pääluottamusmies
Kunnallisvaaliehdokas
Kuhmon SDP:n listalla sitoutumaton ehdokas